keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Desucon Frostbite!

Tästä tulee hyvin lyhyt postaus, mutta mulla on ilouutisia (tai no mitenkä iloisia itse kullekin, mutta mulle iloisia)
Abiristeilyni on yksipäiväinen, lähdetään perjantaina palataan lauantaiaamuna eli PÄÄSEN FROSTIIN!
Toivottavasti lippuja on vielä. Ja mitenkähän majoitus.... Ja cossit.....
Sitä ehtii miettiä myöhemminkin. Frostbite here I come!

EDIT// Lippu ostettu :D

lauantai 13. lokakuuta 2012

Taasko cossisuunnitelmia?

Okei, en ole kuollut. Mutta koska en pääse Frostiin, nyyh :'(, en ole jaksanut miettiä cossien tekemistä. Tosin, olen saanut tehtyä niitä koruja Kidan asuun. Joista ei ole kuvia, koska olen laiska. Otan myöhemmin.
Tein siis sen korviksen ja kaulakorun. Mulla on kylläkin ongelm(i)a, pitäisi hankkia kaksi nilkkakorua ja sellainen käsikoru, joka tulee haban kohdalle, tiedättehän? Pitäisi käydä koluamassa korukauppoja, mutta se on vähän jäänyt.

Nyt kun olen 18, voin vihdoinkin tuhlata kaikki rahat peruukkeihin (Äiti ei antanut hankkia nettipankkitunnuksia) Vielä ei ole tullut tilattua yhtään, mutta enköhän kohta tee jonkun massatilauksen. Mulla on pitkä lista hahmoja joita haluan cossata, ja koska omia hiuksiani on nykyään jäljellä hyvin vähän, täytyy käyttää peruukkeja.

Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi aivan turha, koska en ole edennyt mihinkään, pistän tänne taas vähän cossisuunnitelmia. Kaikki eivät ole varmoja, jotain vain, jota tekisi ehkä joskus mieli cossata.

Royal Suit!Alice
Tämä on 100% varma.
Tykkään tästä versiosta tosi paljon. Se on yksi lemppareistani. Toinen minkä olisin halunnut tehdä, on Alicen Steampunk versio (googlatkaa, en jaksa etsiä kuvia) joka on tosi ihana, mutta materiaalit näyttää aika hankalilta. Yksi lemppareistani (oikeastaan tykkään niistä kaikista) on myös Alicen Siren dress (en tiedä sen virallista nimeä, googlaamalla ainakin löytyy oikea) siinä hyvänä puolena on, että Alicella ei ole kenkiä, jotka ovatkin suurin ongelmani. Ihanat, mutta vaikeat hommata. Ja siskolle pitäisi saada (ainakin melkein) samanlaiset, koska hän on Hysteria.
Tämä tulee olemaan myös yksi vaikeimmista cosseistani, koska mekko on niin yksityiskohtainen. Paljon voi mennä pieleen.




Kanda Yuu, D. Gray-man                          
                                                               
Melko varma, koska olemme suunnitelleet ryhmää tähän. Saisin tehdä katanan. Päätökseni on kuitenki alkanut horjua, syyn löydätte alhaalta.

Bak Chan

Luin mangaa eteenpäin (olen ollut aika laiska, animea en jaksa katsoa) ja tämä ihanainen hahmo tuli kuvioihin. Melkein yhtä cool kuin Lavi.
Ainoa miinuspuoli on, että hän on hyyvin lyhyt. Allenin mittainen. Ja Allenia cossaa Chooichi, joka on minua kymmenen senttiä lyhyempi. Siinä mielessä Kanda on parempi, koska hän on pitkä. Ja miekka.



Alabasta!Nami



Ihana versio, joskin hieman (<---?) paljastava. Mutta jos (kun) teen tämän Kidan jälkeen, olen siinä kunnossa, että masun paljastaminen ei tunnu missään. Hiukset on kyllä vähän hassusti. Kokeilin tänään laittaa peruukkia tuolla lailla, mutta se ei oikein onnistunut. Saa nähdä mitä teen. Kengät on melkoisen samanlaiset, joita käytin edellisessä Nami-cossissani.

Sitten niitä vähän epävarmempia. Tästä alkaakin tulla pitkähkö postaus.

Ty Lee, Avatar: The Last Airbender


Ai miten niin valitsen vähäpukeisia hahmoja? (Tai miehiä [vähäpukeisia miehiä? Hot]) Tämä on ollut haaveena jo pitkään, mutta totetus on vähän jäänyt. Chooichi on harkinnut Main cossaamista, mikä sopisi mainiosti. Tämäkin vaatii peruukin (vaikka omat hiukset ovat saman väriset), ja vielä aika pitkän sellaisen, ellen sitten hanki lyhyempää ja jotain lisäkkeitä. Mutta sitä on aikaa harkita.


Tästä tulikin sitten tällainen epämääräisempi cossisuunnitelmapostaus. Mutta joo. Desuconissa siis luvassa Kida ja Alice. Alicella proppina aika varmasti Hobby Horse, kävin jopa hankkimassa kanaverkkoa, josta teen sen... jotenkin. Se vaan on aika iso sitten, eli en voi koko aikaa kulkea sen kanssa. Epämukavaa. Hysterialle teen (verisen) veitsen, joskin sisko olisi myös tahtonut Hobby Horsen. Ja hitot teen kahta. Lainatkoon minulta. Jos annan.
Tämän oli tarkoitus olla pikku postaus, jossa kerron olevani vielä hengissä, enkä ole jättänyt cosplayn maailmaa. Jotain sellaista siitä ehkä tulikin. Aika sekavalta kyllä näyttää, mutta olkoon.

Ensi viikolla on ruhtinaallisen pitkä syysloma, eli to-su. Silloin raahaan siskon ostamaan kankaita. Tällä kertaa voisin tehdä kaavat ensin, että tietäisin kuinka paljon sitä kangasta oikein tarvitaan. Ostan aina liian vähän tai liikaa. Useimmiten liikaa.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Tracon! .... Ja tulevaisuuden cossisuunnitelmia

Tracon on siis ohi, ja siellä oli yhtä kivaa, ellei jopa kivempaa, kuin muissakin coneissa. Cossasin taas Namia One Piecesta, koska ei ollut aikaa tehdä mitään monimutkaisempia cosseja, koska kirjoitusket (btw, eilen oli englannin kuuntelu ja avot oli pepusta). Mutta coniraporttia! Ja varoitan, tämä on sekava ja piiitkä.

Perjantaina lähdin junalla kohti Tamperetta kaverille, jonka luona nukuttaisiin. Sinne tuli muitankin vähän jälkeeni ja lievästi sanottuna derppailiin suurin osa iltaa. Eipä perjantaista sen enempää.

Lauantaina heräsimme kukonlauluun seitsemältä. Mun ei ois tarvinnut, mutta heräsin silti. Ystäväni, joita kutsun pian heidän cosseillaan, koska tietääkseni kenelläkään ei ole blogia, joutuivat maalailemaan naamaansa ties minkälaisia kuvioita. Elikkä minä siis maalasin. He olivat siis Vocaloidin Gumi ja Kaito Matryoshka-versioina. Kumpikaan ei osannut laittaa nestemäistä rajauskynää, joten jouduin tekemään sen. Kuka sanoi että minä sitten osaan? No ei kukaan, tarjouduin koska minulla oli tylsää hyvää hyvyyttäni ja ihan ookoot niistä tuli.  Ja yksi kaveri oli Versailles no Barasta Oscar. Oltiin yhdessä randomeja.
Conissa syöksyin heti myyntipöydille, koska halusin One Piecea. Ostin niitä muutaman. Ei siitä sen enempää.
Lauloin ensimmäistä kertaa karaokea (FMA:n Melissa ja One Piecen We Are!) Ja se oli niin hauskaa, että sitä tuli tehtyä useammankin kerran viikonlopun aikana. Ja pääsin (jouduin?) coni-TV:seen, kun jonotimme. Näytin varmaan idiootilta mutta ihan sama.
Kävimme katsomassa cossikisat, koska se kuuluu asiaan. WCS-kilpailijoita oli hyvin vähän. Ja onnea voittajille! (Vaikka epäilen vahvasti, että he koskaan tulevat lukemaan tätä)
Emme menneen iltapileisiin, vaan derppailimme yläkerrassa ja pelasimme korttia. Se oli hauskaa. Ja yksi conissa käppäilleistä Slendermaneistä (ainakin luulen että se oli Slenderman) pelästytti minut kuoliaaksi (melkein).

Sunnuntaina heräsimme taas seitsemältä, koska halusimme coniin mahdollisimman aikaisin. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä päädyimme photoshoottaamaan matkan varrella. Hyviä kuvia niistä tuli.
Conipaikalla menimme tietysti heti ensimmäiseksi laulamaan taas. Koska se oli hauskaa. Ja kun odottelimme että saamme hakea cossikisan liput, photoshoottasimme taas. Niistäkin tuli kivoja. Alempaa löytyy.
Esityskisa oli hurjan tasokas! .... Ainakin Aconiin verrattuna. Mutta muutenkin. En tajua, miten tuomarit pystyivät valitsemaan voittajan, kun kaikki olivat niin loistavia. Mutta oikeisiin osoitteisiin menivät palkinnot tälläkin kertaa. Tästä vaikuttuneina suunnittelimme (minä ja Kaito) itse tekevämme esityksen, sarjasta D. Gray-man. Se on kyllä vasta suunnitteluvaiheessa. Älkää toivoko liikoja. (Olen Kanda)
Harmillisesti jouduin lähtemään heti esityskisan jälkeen, mutta onneksi Gumi, Kaito ja Oscar tulivat samaa matkaa (Gumi tosin jäi Tampereelle). Derppailimme vähän lisää (aika paljon) asemalla. Ja halasin Sherlockia.  Se oli tosi näköinen.
Tässäpä pari kuvaa minusta, koska olen itserakas:

Tämä on tällainen vino kuva, en tiedä miten päin se olisi paras.














Sitten surkeampaa uutista (ei mitään vakavaa tosin). En pääse Desucon Frostbiteen! Koska olen kännäämässä abiristeilyllä. Ei voi mitään. Sitä sattuu. Tosin nyt minulla on enemmän aikaa tehdä neljä cossia. Neljä, koska lupasin tehdä siskonkin cossit. Pahempi juttu.
Mutta tässä nyt niitä suunnitelmia:

Kida - Atlantis: Kadonnut kaupunki

Minun cossini. Ilman tuota armorjuttua. Pitää treenata maha. Mitenköhän tuon yläosan saa olemaan tippumatta? No se on sen ajan murhe sitten. 

Myyrä - Atlantis: Kadonnut kaupunki
Siskon cossi. Minä luultavasti teen sen. (Tuo lamppu taitaa kyllä jäädä tekemättä)

Alice - Alice: Madness Returns
Minun cossi. En tosin vielä tiedä mikä versio. En haluasi tehdä tuota kuvassa näkyvää, koska se on niin yleinen. Ja haluaisin tehdä Hobby Horsen aseeksi, mutta se jää nähtäväksi.

 Hysteria - Alice: Madness Returns
Siskon cossi, jota hän lupasi käyttää, jos teen puvun. Veerrtaa!

Siinä oli se romaani, kiitos jos jaksoit lukea! Jos et, niin ei se mitään. Seuraavana onkin vasta sitten ensi kesän Desucon!

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Miten niin aloitin myöhään?

Okei, tän vuoden Traconiin päätin tehdä vähän yksinkertasemman cossin, koska mulla sattuu olemaan kirjoitukset juuri tällä hetkellä. Vaikka cossi onkin yksinkertainen, en oikein saanut sitä aloitettua.
Sitten näin viime yönä unta, että menin Traconiin. Olin unohtanut cossin kotiin. Ja lipun. Ja minulla oli teltta matkalaukussa. Tästä säikähtäneenä tein cossin tänään valmiiksi.

Päätin käyttää huppariin apuna uskollista Oxford-huppariani. Kuvaan tunki myös kaksi karvaturria. Kaikki hupparini ovat tosin muodottomia möhkäleitä, joten jouduin säätelemään kaavojen kanssa hiukan. Piirsin ne siis itse.


Siinä kaikki palaset ompelua odottamassa. Tiedä kuinka monta hihaa minäkin oon ommellu ja aina mokaan. Mutta en tällä kertaa! Ei tullut yhtään reikää (hihoihin siis, muusta vaatteesta ei puhuta)



Ujosteleva huppari. Kamera vääristää värejä mukavaisesti. Sitten vaan katotaan, mahtuuko se päälle.


Mahtui. Pistinpä sitten peruukinkin päähän, koska omat hiukset olivat rumat. Olen varsin tyytyväinen tähän. Vähän tuli tapeltua muutamien kohtien (=hupun) kanssa, mutta ei mitään mitä jumalainen minä ei selvittäisi.

Saa nähdä, olenko siinä toisessa versiossa ollenkaan. Riippuu ilmastosta. Otan luultavasti molemmat mukaan ja katson paikan päällä sitten. Ainoa ongelma on, että toppiversiossa hiukset ovat auki. Ja noiden ponnarien tekeminen on tuskaa.

Alhaalla peruukki muokkauksen jälkeen. Kyllä, helmet ovat hakaneuloilla kiinni peruukissa :D (Siisti työpöytä...köhköh)

torstai 19. heinäkuuta 2012

Traconin cossisuunnitelmia!

Elikkäs, Traconin cossit on nyt päätetty. Lopullisesti, koska kävin ostamassa kankaatkin.

Joten, suunnitelmissa on sama cossi kuin Animeconissa, eli One Piecen Nami. Tällä kertaa teen tuon toppiversion lisäksi pitkähihaisen version. Tarkalleen ottaen sen, mikä Namilla on päällään ainakin kirjassa 32.
Tämä siis --------------------------------------------------->



Tuon värinen kangas.
Luffylla on siivet. Eikun...












Jaa, kankaanostosta saaliiksi jäi myös One Piece 27. Lisäksi hankin paremmat tatskantekovälineet. Eli lasten kasvomaalia. Melkein ostin Glitter Editionin, mutta onneksi huomasin ajoissa erheeni. Siinä olisi sitten ollut tyylikäs tatska.
Kangas kuulemma kutistuu pesussa. Ja eka pesu pitää tehdä 60 asteessa. Hyvä tietää. Noh, unohdan kuitenkin -.- Ei parane sitten pestä (Ratkaisu?).

Kengät saa odottaa toiseen kertaan. Jos hankin niitä ollenkaan. Luultavasti pistän "vähän sinne päin"- kengät. Se on hyväksyttävää.
Muistin myös, että Namillahan on tossa hiukset kiinni. Eli jonkinlaisia helmiä pitäisi hommata. Koska meillä ei ole. Ei ne kyllä paljoa maksa.

Ei mulla muuta.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Animecon IX!

Animecon on siis ohi, ja siellä oli kyllä todella mukavaa, sanoisinko.
Matka tosin oli hyvin pitkä ja perjantaina eteemme sattui muutamia esteitä. Ensin ei löydetty bussipysäkkiä, sitten edes koko leirintäaluetta. Kun se sitten vihdoin löytyi, emme olisi Chooichin kanssa saaneet edes yöpyä leirintäalueella teltassa, koska kumpikaan meistä ei ollut täysi-ikäinen. Ja hitot.
Teltan pystyttäminen sateessa siirtyi suoraan lempipuuhieni listalle (lievää sarkasmia havaittavissa?).


Lauantaina puimme cossit päälle ja eikun matkaan! Samalla bussilla kulki mukavasti cossaajia, joten ei tarvinnut huolehtia oikeasta pysäkistä. Ja kuski oli todella mukava, ainakin verrattuna pääkaupunkiseudun bussikuskeihin.
Lauantain hengailimme pääasiassa Chooichin kanssa kahdestaan, välillä näimme randomeita tuttuja. Kävimme katsomassa cosplaykisan, kuten coniperinteisiimme kuuluu. Täytyy sanoa ihan suoraan, että kisa oli aika vaisu, varsinkin beginners-osio, mutta kokeneempien sarjassa oli kyllä hienoja cosseja.
Illalla saimme kyydin leirintäalueelle! Kiitos paljon Ri-chan.


Siinä on lauantaicossit. ------------------------->
Minä Punahilkkana ja Chooichin susisuitti


Sunnuntaiaamuna piti kasata teltta. Onneksi ei satanut, se olisi ollut pertusta.
Siinä samalla kun ähkin teltan kanssa, Saitouksi naamioitunut Ri-chan tuli kysymään, kelpaako kyyti takaisin. Kyllähän se kelpasi. Matkalaukkuni tosin oli niin läski, ettei se mahtunut takaluukkuun, joten istuin sen kanssa  takapenkillä. Säästettiin jopa 5 e! Sillä saa monta pakettia nuudeleita.

Ainoa Nami-kuva, jossa minulla ei näy kamalaa mahaa.
And I'm flat as a plank.
Sunnuntaina oli hieno FFFight, tosin ensimmäiseni, joten en osaa sanoa kuinka tasokas se oli verrattuna aikaisempiin fighteihin. Minua se ainakin miellytti.
Olin huisin ison Hakuouki-ryhmän mukana, koska Chooichi cossasi siitä. En ole katsonut sarjaa, enkä oikeastaan tiedä siitä mitään muuta kuin muutaman randomin hahmon, ainakin nyt, kun kuuntelin muiden derppailuja  keskusteluja. Kesken photoshoottien minulle tuli kylmä (syyn näette viereisessä kuvassa), joten lähdin käppäilemään sisälle päin. En kuitenkaan ehtinyt pitkälle, koska pikkuinen Sanji-kun pysäytti minut. Jäin sitten siihen ja varastin Luffyn leivän. Ja söin sen, koska oli nälkä.

Huomasin, että otimme huomattavasti vähemmän kuvia tässä conissa, kuin muissa (enkä laske nyt mukaan niitä miljoonaa Hakuoukikuvaa, joita otimme). Sanonpa suoraan, että se johtui yleisestä cossien tasosta. Jotenkin tässä conissa oli 
    a) vähemmän cossaajia verrattuna muuhun conikansaan
    b) huonotasoisempia/keskeneräisiä cosseja.

Minulla oli ainakin todella mukavaa, ja toivon, että kaikilla muillakin oli. Ja nyt huomaan että olen saanut aikaan aikamoisen tekstimuurin, mutta ketään ei haittaa. Minua ainakaan. 
Ostinpa muuten myös Traconin lipun, joten siellä näkyillään. Pistän jossain vaiheessa cossisuunnitelmia esille, jahka olen saanut ne päätettyä.


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Tervetuloa SevenTanin blogiin!

Loistava otsikko. Vielä loistavampi tämä ihastuttava valmistausta... Mutta antaa olla.
Päädyin kirjoittamaan suomen kielellä, vaikka englanti tuntuu hiukan luontevammalta, mutta jotenkin se ei nyt tähän sovi. Teksteissäni saattaa esiintyä vieraskielisiä sanoja, jos en ole löytänyt niille suomenkielistä vastinetta tarpeeksi ajoissa. Ei ole aikaa turhille miettimisille.

Päätinpä minäkin sitten aloittaa cossiblogin, kun kaikilla muillakin on.

Tähän mennessä olen cossannut:
Tracon VI: Ulquiorra Cifer (Bleach)
Desucon Frostbite 2012: Unkari (Hetalia)
Desucon 2012: Katniss Everdeen (Nälkäpeli) ja Arietti (Kätkijät)
Animecon IX: ownDesign!Punahilkka ja Nami (One Piece)

Kuvia Aconista tulee tänne heti kun saan kameran.

Vielä kerran tervetuloa, jos tänne on joku jo eksynyt.